Pömpelissä on yläkerrassa neljä perinteistä lunetti-ikkunaa. Koska ylhäällä on vain päädyissä tavalliset ikkunat, halusimme tuoda ylös valoa myös pienillä kattoikkunoilla.
Lunettien malli on tyypillinen ikkunamalli suomalaisessa vanhassa rakennuskannassa. Se kuuluu muodoltaan klassiseen arkkitehtuuriin ja Suomessa lunetteja tai niin sanottuja aurinkoikkunoita on käytetty tuomaan koristeellisuutta muuten usein hyvin yksinkertaisiin ja vaatimattomalla rakennustekniikalla toteutettuihin rakennuksiin. Kun muuten rakentamisessa on pitänyt tyytyä niihin materiaaleihin ja tekniikoihin, joita omassa kylässä ja lähiseudulta on ollut saatavilla, on muutamalla pienellä ikkunalla pystytty tuomaan rakennukseen klassisen arkkitehtuurin tyylipiirteitä.
Lunettien mittasuhteet eivät ole vakiot, vaan esimerkiksi useissa Porvoon vanhankaupungin empirerakennuksissa ikkunan kaari on selvästi korkeampi ja alaosan vaakalinja suhteessa lyhyempi.
Piirsin Pömpelin lunetit hieman litistetyiksi, kun ikkunoita katsotaan ulkoa alhaalta ylöspäin, perspektiivi vaikuttaa siihen, että ikkunat näyttävät ulkoapäin puolipyöreiltä.
Sisällä yläkerrassa lunetit tuovat tunnelmallista valoa ja koristavat minusta ihan kauniisti muuten arkkitehtonisesti vaatimatonta ullakkomaista tilaa.

